Miko Äijänen tavoittelee squashissa maailman huippua. Äärimmäisen kova laji vaatii täydellistä sitoutumista ja omistautumista lajille. Siksi 22-vuotias lajin hallitseva Suomenmestari muutti Yhdysvaltoihin, pelaamaan parhaiden kanssa, mutta myös opiskelemaan huippuyliopistossa. Mitään ei kannata jättää yhden kortin varaan, vaan tulevaisuudestaan on syytä pitää huolta. Tämän blogin kautta pääsemme seuraamaan Mikon elämää ja uraa Yhdysvalloissa.

blogibanneri_Miko

Lukukausi päätökseen

Toinen lukukauteni päättyi juuri reilu pari viikkoa sitten ja olen saanut viimeisetkin arvosanani. Keskiarvoni tältä lukukaudelta oli 3,758, kun 4 on maksimi. Olen siihen tyytyväinen varsinkin kun loppulukukaudesta oli vähän haasteita etäopintojen kanssa. Koulunkäynti on mennyt alusta asti hyvin, eikä sen kanssa ole ollut mitään ongelmaa, kunhan vaan olen asennoitunut tekemään kaikki hommat hyvissä ajoin ettei jää jälkeen.

Olin muutenkin ensimmäiseen vuoteeni Trinityssä tyytyväinen, vaikka alkuun olikin vähän hakemista treenien suhteen. Joukkueella ei mennyt mestaruuskisat ihan odotuksien mukaisesti, sillä tappio tuli jo välierissä. Hoidin kuitenkin oman osuuteni kauden aikana vähintäänkin kohtuudella: 18 voittoa ja 2 häviötä.

Paras voittoni oli varmaankin mestaruuskisojen pronssimatsissa pelaajasta, joka on tällä hetkellä maailman rankingissa sijalla 51. Oli vielä tärkeä voitto, sillä se varmisti joukkueelle 5-4-voiton, vaikka ei me pronssia sieltä lähdettykään hakemaan, mutta on sekin kivempi kuin neljäs sija. Voitin kauden aikana monia palkintoja kuten Nescac Player & Rookie of the Year, Nescac Performer of the Week ja Bantam of the Week. Koulun käynti on mennyt alusta asti hyvin, eikä sen kanssa ole ollut mitään ongelmaa, kunhan vaan olen asennoitunut tekemään kaikki hommat hyvissä ajoin ettei jää jälkeen.
Miko_2

Kesäloman aika

Nyt alkoi siis kesäloma, joka oli tarkoitus käyttää kisatessa, mutta tämän hetkisestä tilanteesta johtuen se taitaa mennä täysin treenatessa, mikä on sekin tietysti ok. Olen päässyt hyvin treenaamaan Suomeen tulosta lähtien, koska osa halleista on ollut normaalisti auki ja treenikavereitakin on löytynyt hyvin. Kunnon pitäisi siis olla hyvä mikä vähän jopa harmittaakin, kun en päässytkään nyt kesällä koronasta johtuen kokeilemaan mihin taso tällä hetkellä riittäisi.

Tarkoitus kesän aikana olisi kehittää fyysistä kuntoa niin hyväksi vaan kun kerkeää, jotta sitten kauden alkaessa olisin mahdollisimman hyvässä kunnossa. Treenejä tulee vedettyä 2-3 kertaa päivässä eli ihan täysi päivästä hommaa on siis luvassa. Lenkkiä, punttia, vetojen juoksemista, ketteryystreenejä ja kenttätreenejä olisi tarkoitus tehdä. Koulu jatkuu taas syyskuun alussa, mutta vielä on epäselvyyttä, että tullaanko koulua käymään etänä vai pitääkö kaikkien mennä kampukselle.

Mukavaa kesää kaikille!

Terveisin,
Miko

2 comments

Leave a comment
  1. Robust Posts | kesä 25, 2020
  2. john wick | kesä 10, 2020
    I am glad to see this brilliant post. all the details are awesome ad good in this post. VPS Hosting Vs Dedicated Hosting 2020