MAAILMA VALINTOJEN ÄÄRELLÄ

Mari Pantsar on Sitran johtaja. Hänen vastuualueenaan on hiilineutraalin kiertotalouden teema. Käytännössä hänen työtään on löytää ja tukea keinoja, joilla voisimme paiskata ilmastonmuutoksen kanssa kättä ja opetella elämään sen kanssa. Nyt käytämme energiaa ja rajallisia resursseja lähinnä hälytystilan ylläpitämiseen. Pantsarin sanoma ei aina ole kivaa kuultavaa, mutta jonkun on puhuttava asioista niiden oikeilla nimillä.
Teksti: Jani Uhrman Kuvat: Oskari Hellman

ANKEUDEN ASEMALLA

Helsingin rautatieasema on lohduton näky. Jos kerjäläisten joukkorantautuminen suomalaiseen katukuvaan 2010, vuoden 2015 pakolaisaalto tai vuoden 2040 ilmastoukaasin aiheuttamat mellakat menivät ihon alle, niin kannattaa kääntyä kannoillaan steissillä 2069.

Mielenosoitukset, kahakat ja muut levottomuudet ovat aseman alueella arkipäivää kun opiskelijayhdistykset, poliittiset aktivistit, teollisuusjärjestöt ja luonnonsuojelijat ottavat jatkuvasti yhteen. Joskus tilanne kärjistyy joukkotappeluksi ja automatisoitu järjestyksenvalvonta hälyttää paikalle armeijan palkkajoukot.

Suomi on saanut osansa lähes 200 miljoonasta elinkelpoisen maaperän toivossa Eurooppaan muuttaneesta afrikkalaisesta. Jopa siinä määrin, että vuoden 2050 jälkeen kenelläkään ei ole enää ollut tarkkaa kirjaa Suomen asukasluvusta. Ilmastopakolaiset osallistuvat mellakointeihin epävarman kantaväestön ohella lähinnä toimettomuuttaan.

Vielä 2010-luvulla naureskeltiin niille aasialaisturisteille, jotka pitivät hengityssuojaimia kasvoillaan. Nyt melkein jokaisella asemalla tungeksivalla ihmisellä on hengityssuojain. Pakolaisaallot ovat tuoneet meille sellaisia tauteja, joiden olemassaoloa ei tiedetty tai muistettu. Lämmennyt ja kostea ilmasto antaa niille taas tilaa elää ja kehittyä.

Väkimäärän äkillinen lisääntyminen ja ilmastohaasteiden tekohengittäminen on romahduttanut Suomen talouden ja yhteiskunnan säntillisen selkärangan. Myös kansallisen hyvinvointimme rappeutuminen on kiihtynyt. Vuosi 2019 oli vedenjakaja. Silloin meillä oli vielä mahdollisuus toimia omasta tahdostamme ja valita oikeat ihmiset päättämään asioista. Mahdollisuus jätettiin käyttämättä. Syöksykierre näkyy karulla tavalla kasvaneina luokkajakoina. Vain hyvin toimeentulevilla on varaa olla heikkoja tai sairaita.

Kansan alho heijastuu myös asemalle. Perustarpeiden turvaaminen ajaa ihmiset epätoivoisiin tekoihin. Vuonna 2000 saatoit kadottaa täällä rahapussin ja se ehkä jopa palautettiin sinulle. Nyt saat pitää omaisuudestasi kiinni kynsin hampain, eikä sekään aina riitä.

Jos vuonna 2012 heitit kolikon romanikerjäläiselle, vuonna 2069 monikansallisen kahvilaketjun pahvimukia helistelevä onneton saattaa olla lapsuudenkaverisi. Sadekausi on jatkunut lokakuusta maaliskuuhun. Lumesta tai jäästä ei ole ollut tietoakaan vuosikymmeniin. Mies näyttää surkealta, kuin uitetulta mopilta. Tiputan mukiin kolikon ja vaihdamme sanattomat katseet. Nyökkäämme. Miehen katseessa on hiuksenohut rihma, joka uskoo että huomennakin on vielä aamu.

Huominen on muuten vaarallinen sana. Kun lupaa aloittaa aina huomenna, niin tänään ei tarvitse koskaan tehdä mitään. Ilmastonmuutokseen liittyvä faktatieto on ollut yleisesti tiedossa jo 1900-luvun lopulta lähtien, noin 80 vuotta. Kuivuus, tulvat, myrskyt, sukupuutot, elinkelvottomat maa-alueet, joukkopaot ja ylikansoittuminen eivät yksittäisinä aihioina olleet tarpeeksi herättäviä. Myös ilmastoteot oli helppo pilkkoa mielessä niin pieniin osiin, että pystyi peilin edessä itselle valehtelemaan niiden olevan merkityksettömiä. Vasta todellisten suurkatastrofien aalto helisti ihmiskunnan hereille. Ihminen on hämmentävä eläin.

NÖJD - Panzar - 4230 - Master-1

HERÄTYS!

Silmät aukeavat. Konttorirotiksi pukeutuneita ihmisiä vilistää kannat kopisten pitkin kiiltävää lattiaa. Näkökenttä tarkentuu hitaasti. Vastapäätä on infotiski, jonka digitaalinen ilmoitustaulu kertoo päivämääräksi 31. tammikuuta 2019.

Olen Itämerentornissa Helsingin Ruoholahdessa ja olen menossa tapaamaan Sitran johtajaa Mari Pantsaria.

Sitra on tulevaisuusorganisaatio. Sen tehtävänä on tutkia, selvittää, haastaa, tiedottaa ja yhdistää erilaisia tahoja taisteluun kestävän tulevaisuuden puolesta. Sen tarkoituksena on tehdä sellaisia pitkän aikajänteen toimia, että Suomi olisi hyvinvointivaltio myös tulevaisuudessa. Sitra on rahasto, joka raportoi eduskunnalle. Sillä on siis mahdollisuus haastaa myös Suomen hallitusta kunnianhimoisempiin toimiin.

Mari Pantsar on Sitran johtaja. Hänen vastuualueenaan on hiilineutraalin kiertotalouden teema. Käytännössä hänen työtään on löytää ja tukea keinoja, joilla voisimme paiskata ilmastonmuutoksen kanssa kättä ja opetella elämään sen kanssa. Nyt käytämme energiaa ja rajallisia resursseja lähinnä hälytystilan ylläpitämiseen. Pantsarin sanoma ei aina ole kivaa kuultavaa, mutta jonkun on puhuttava asioista niiden oikeilla nimillä.

“Hiilidioksidi on näkymätön vastustaja. Kun kukaan ei näe vihollista, on konkreettisiin toimiin vaikea ryhtyä. Ajatuksen tasolla on helppo olla mukana ilmastotalkoissa. Tosiasiassa kuitenkaan ajatus ei pienennä hiilijalanjälkeä, vaan teot”, sanoo Pantsar.

Käsitys siitä, että ratkaisu ilmastokysymyksiin lepää pelkästään köyhempien teollisuusmaiden hartioilla on harhainen. Maailman rikkain 10 % tuottaa lähes puolet maapallon päästöistä. Samanaikaisesti miljardi ihmistä on vailla ilmeisimpiä perustarpeita, kuten vettä, sähköä tai asuntoa. Vastuu muutoksen aloittamisesta onkin suuressa osin niiden vastuulla, joilla on siihen varaa.

”Se on ihan yleinen ajatusmalli, että omilla teoilla ei voi vaikuttaa, kun ei ne muutkaan tee mitään. Selvää on, että tällaisesta ajattelusta on päästävä, jotta muutos saataisiin edes kunnolla alulle”, Pantsar kertoo.

Ei muuten ole ihan tuulesta temmattua väittää, että hyvin suuri valtaosa suomalaisista kuuluu tähän maailman hyväosaiseen kymmenykseen. Suomi ei muutenkaan ole ympäristöasioissa niin puhdas pulmunen, kuin vihreät lepikot ja asumattomat korpimaat antavat helposti ymmärtää. Tällä hetkellä kasvava maailman päästötaakka olisi puolitettava vuoteen 2030 mennessä, jotta ilmaston lämpeneminen pysyisi siedettävällä tasolla. Yksi suomalainen tuottaa päästöjä keskimäärin 10 tonnia vuodessa, kun kestävä taso olisi 2-3 tonnia.

“Voimmeko sanoa vaikka Intialle tai Afrikalle etteivät he saa auttaa kansaa pois köyhyydestä, kun siitä tulee päästöjä? Jos suomalaisten oma hiilijalanjälki on näin huolestuttavalla tasolla, niin keitä me olemme osoittelemaan tai syyllistämään muita?”, pohtii Pantsar.

Melkein 70 % Suomen päästöistä lähtee yksittäisen ihmisen valinnoista. Siitä miten syödään, asutaan, liikutaan ja kulutetaan. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja koska ilmakehässä ei ole maarajoja, olisi kaikki tahot saatava mukaan. Lähtölaukauksen muutokselle antaa kuitenkin aina se pienin päätöksentekoyksikkö, eli ihminen. Pekka Hankasalmella, Maria Mexico Cityssä, Qiang Guangzhoussa ja Donald Washingtonissa. Ihmisiä me kaikki olemme, jopa presidentit ja teollisuuspamput.

“Toimeen pitää tarttua pikaisesti. Tarvitaan nopeaa, mutta kauaskatseista poliittista päätäntää, sillä laiva ei käänny hetkessä. Siinä missä jossain luovutaan kivihiilen käytöstä kokonaan, rakennetaan toisaalle vielä hiilivoimaloita. Ennen kaikkea tilanne haastaa jokaisen yksittäisen ihmisen tutkimaan asenne- ja ihannemaailmaansa ihan perustavanlaatuisista kysymyksistä lähtien. Erityisesti nyt koronaviruksen aikakaudella meidän on hyvä miettiä omia kulutustottumuksiamme”

Jotta asennemuutos saataisiin käyntiin, täytyy keskustelun sävyä muuttaa. Pantsarin mukaan keskustelua pitäisi käydä nimenomaan siitä, mitä ihmisten tottumusten ja asenteiden muuttama uusi arki voi tuoda lisää jokapäiväisiin elämiimme. Nyt keskitytään liiaksi kolikon kääntöpuoleen ja ilmastotalkoita pidetään lähinnä pitkin hampain annettavana uhrilahjana.

“Puhutaan vakavasta aiheesta, joka kaikkinensa on tietysti huono asia. On kuitenkin täysin oma valintamme, keskitymmekö kieriskelemään ilmiön negatiivisissa puolissa vai lähdemmekö nimenomaan kehittämään ja rakentamaan tulevaisuutta. Eli ei ajateltaisi asioita luopumisena, vaan keskitytään siihen, miten muutokset voivat elämänlaatuamme parantaa”, järkeilee Pantsar.

Muutos ei koskaan tapahdu ilman kipuja. Nopeat suunnanvaihdokset pelottavat sekä tavallista ihmistä että kovalla kilvellä itseään puolustavia teollisuusaloja. Siirryttäessä lineaarisesta talousmallista kohti kiertotaloutta menee monen yrityksen ansaintalogiikka uudelleen suunnittelupöydälle. Enää ei voida ajatella, että otetaan raaka-aineet luonnosta, jalostetaan ne ja valmistetaan tuotteita, joita pyritään myymään mahdollisimman suurella volyymillä ja katteella.

”Teollisuuden kannalta tässä on kaksi näkökulmaa. Yhtäältä pitää pohtia valmistamiseen käytettäviä raaka-aineita ja keinoja. Toisaalta taas tuotteista pitää tehdä kestävämpiä. Nykyinen kertakäyttökulttuuri ei tarjoa kovin valoisia tulevaisuudennäkymiä”, sanoo Pantsar.

Hyvin usein oven sulkeutuessa toinen ovi napsahtaa raolleen. Huoli ilmastonmuutoksesta ja kiertotalouteen pyrkiminen on luonut 120 000 miljardin dollarin maailmanlaajuisen markkinan 2050 mennessä, joka vain odottaa lisää tekijöitä ja innovaatioita. Tarvitaan uusia energialähteitä, tehokkaampia keinoja käyttää jo olemassa olevaa energiaa ja raaka-ainetta, puhtaampia tuotantovälineitä ja uusia digitaalisia ratkaisuja, joilla voidaan korvata nykyisiä raskaita prosesseja.

”Maailma on kovassa murroksessa. Mikä on tänään marginaalia on jo huomenna valtavirtaa. Puhdas teknologia, eli cleantech, on ehdottomasti voittajien bisnes. Myös rahoittajat ovat ottaneet vastuullisempaa otetta ja miettivät tarkkaan, millaisella arvomaailmalla varustettua yritystä lähtevät rahoittamaan”, Pantsar kertoo.

Teollisuuden lisäksi myös tavallinen ihminen tarvitsee arkeensa vaihtoehtoja, joiden avulla hän voi tehdä viisaita valintoja ilman, että hän kokee elämänsä hankaloituvan. Yhteiskäyttö, lainaaminen ja vuokraaminen tulevat nostamaan päätään sekä yritysten että yksittäisten ihmisten toimintakulttuurissa. Lisäksi palvelut ja kestävää taloutta tukevat tuotteet pitää tuoda ihmisten tietoisuuteen ja helpommin saataville. Tässä taas ovat digitaaliset ja keinoälyyn pohjaavat ratkaisut kovaa valuuttaa.

”Koska kaiken on muututtava, rajoittaa uusia ideoita rajoittaa vain mielikuvitus. Ajatus kiertotaloudesta koskee kaikkia ja kaikkea. Asioita on ennen hankittu ja heitetty sitten pois. Miten voimme saada tavaran ja raaka-aineet tehokkaammin kiertoon? Mitä vaihtoehtoisia palveluita voisimme tarjota, jotta asioiden omistamista ei nähtäisi enää parhaana ratkaisuna? Kaikki on kiinni tahdosta muuttaa kehitystä tähän suuntaan, ihminen on ratkonut historiansa aikana suurempiakin kysymyksiä”, sanoo Pantsar.

NÖJD - Panzar - 4208 - Master-1

AURINKOINEN HUOMEN

Lauantai 23. helmikuuta, 2069. Aurinko herättää pimennysverhon reunasta livahtavalla säteellään. Ulkona näyttää rapealta pakkasaamulta ja valkoinen hanki moninkertaistaa auringonsäteiden tenhon. Viime viikon lopulla käytetyt etätyöpäivät taas osaltaan moninkertaistavat alkavan hiihtoloman vaikutuksen. Sain tehdä kotona töitä kollegoiden häiritsemättä täysin omassa rytmissäni. Eikä tarvinnut käyttää kahta tuntia päivittäiseen työmatkaan. Viikonloppu ja loma eivät täten kulu kanveesista nousemiseen, vaan akkujen lataamiseen.

Toinen rentouttava ajatus alkavaan lomaan liittyen on se, että emme ole suunnitelleet ensi viikolle mitään muuta kuin parin päivän asunnonvaihdon. Menemme Raumalle meren äärelle. Vähän luontomatkailua ja chillailua perheen kesken. Rauman asunnon omistajat tulevat puolestaan meille. Kaikki järjestyi kätevästi netissä parilla klikkauksella.
Auto-osuuskuntamme kesken olemme jakaneet vuorot siten, että joka kolmannella kansallisella lomaviikolla auto on kokonaan aina yhden perheen käytössä. Nyt se on meillä. Voimme käyttää ajan kätevästi lähialuematkailuun, yhdessä olemiseen ja ystävien tapaamiseen.

Lapset odottavat näitä ”kotilomia” jo enemmän kuin matkoja paratiisisaarille, niin minäkin. Ei ainakaan tule sitä hirveää stressiä siitä, kun pitää pakata ja organisoida perhe toiselle puolelle maailmaa odottamaan paluupäivää, jolloin pakataan ja organisoidaan uudestaan. Lapsuuden lomareissut Thaimaahan meni lopulta aina vanhempien keskinäiseksi taisteluksi. Kotiin palattaessa kaikki taisivat olla kireämpiä kuin lähdettäessä. Harvemmin ulkomaille reissatessa niitä matkoja osaa sitten arvostaa ihan eri tavalla.

Kiristän uskollisesti jo vuosikausia palvelleiden lenkkikenkien nauhat. Olo on aamiaisen jälkeen kevyt kuin perhosella. Lihaa en ole osannut kaivata säännölliseen ruokavaliooni enää vuosikausiin. Vähän sama kuin matkailun kanssa, juhla-aterialla pihvikin maistuu sitten paremmalta.

Juhla on onneksi myös tulossa. Tänään on nimittäin meidän vuoromme hoitaa ruokapuoli kaveripiirin kuukausittaiseen illanviettoon. Ajatuksena on se, että yksi perhe aina järjestää ja kulut jaetaan.

Parin kilometrin päässä sijaitsevasta lähiruokamarketista saan kätevästi kaiken tarpeellisen. Matkan varrelle osuu myös asustevuokraamo, josta käyn hakemassa illaksi itselleni puvun ja puolison varaaman leningin. Näihin iltamiin on tapana aina vähän pukeutua ja tänään juhlistamme samalla myös puolison synttäreitä.

Saankohan tuotua kaiken jalkaisin? Autolla en kyllä haluaisi lähteä, jää muuten happi haistamatta. Pääseehän runkolinjojen ulkopuolisilla kuskittomilla vossikoilla sitten melkein kotiovelle jos kädet loppuvat kesken. Täytyy muuten muistaa hakea kullan lahja: lahjakortti jalkahoitoon ja teatteriliput. Ei tavaroita, ne on niin 2020. Itse asiassa koronavirus 2000-luvun taitteessa opetti meille pakon edessä, miten voimme elää onnellisina vähäpäästöistä elämää.

Aurinko paistaa joka tapauksessa huomennakin. Eri asia on se, millä tavoin me haluamme päästä siitä nauttimaan. Elämä on valintoja, valitaan viisaasti.

Juttu on alun perin julkaistu vuonna 2019 ilmestyneessä Finlandian BOUTIQUE-vuosijulkaisussa, ja sitä on päivitetty maaliskuussa 2020.
Boutique_magazine_web2