SISÄISEN VOIMAN METSÄSTYS

Mistä löytyy energiaa silloin, kun et itsekään enää usko jaksavasi? Silloin kun pitää hoitaa, järjestää, mapittaa, palaveerata, valmistella, myydä, aikatauluttaa, delegoida, raportoida, esitelmöidä, kantaa vastuuta ja rakastaa, vaikka puristettavissa ei olisi enää pisaraakaan ja vuorokaudesta loppuisi tunnit kesken. Kelloon ei tunteja lisää saa.

Teksti: Jani Uhrman Kuvat: Meeri Koutaniemi

Emilia Lahti tietää, mistä ylimääräisiä voimavaroja voi löytää ja miten näitä piileviä kykyjä voi kehittää. Ainakin hän tutkii, elää ja kokee, jotta oppisi tietämään. Lahti valmistelee väitöskirjaa sisusta ja käyttää omaa kokemustaan yhtenä perustana tutkimukselle. Keväällä 2018 hän taivalsi 2400 kilometriä Uuden-Seelannin halki juosten ja pyöräillen. Talvella 2019 hän lähti kahdeksi kuukaudeksi kiinalaiseen shaolin-luostariin opiskelemaan kungfua.

“Sisu on kuin kuminauha. Kun sitä venyttää, laajenee toimintasäde huomattavasti. Jos taas ei haasta itseään, pysyy lenkki tiukkana ja pitää visusti otteessaan”, Lahti filosofoi.

Sisu on kuitenkin vain sana. Ajatus käsitteen takana on universaali ja vastauksia samoihin kysymyksiin etsitään maapallon jokaisessa kolkassa. Mitä löytyy mielen takaa ja miten sitä voi opetella käyttämään välineenä, sen sijaan että vetää turvavyötä tiukemmalle pelkääjän paikalla?

hires_IMG_0068

Kehitys tapahtuu raja-alueilla

Tänään päätin uskaltautua jäiseen jokeen kaulaa myöten. Syy? Se että nimenomaan en halunnut uppoutua hyiseen veteen minuuteiksi. Kuulin aamiaisella keskustelun mahdollisesta avantoreissusta. Kehoni oli jo valmiiksi hieman jäässä ja reaktioni oli selkeä: ”Tuo kuulostaa ihan viimeiseltä asialta, mitä teen tänään lounastauolla.” Samaan aikaan, kuulin sanovani ääneen: “Minä tulen myös.” Tähän ensinäkemältä sekavaan diskurssiin on yksi täysin järkevää syy. Omaan epämukavuusalueeseen nojaamisesta on vuosien sisun tutkimisen kautta tullut normaali reaktio. Ilmoittauduin mukaan juuri siksi, että sisälläni nousi voimakas vastareaktio. Kyseessä oli kuitenkin asia, joka ei missään määrin ole vaarallinen minulle - ainoastaan epämukava. Minun oli mentävä.

Yksi Emilia Lahden Kiinaan kuljettaneista ajatuksista oli, että kungfu, taiji sekä kiinalaisten kamppailulajien taustalla piilevä filosofia tarjoavat hedelmällisen maaperän henkilökohtaiselle kehitykselle. Vanhan urheiluvalmentajien hokeman mukaan pitää tehdä asioita, joissa on huono unohtamatta kuitenkaan niitä, joissa on erityisen hyvä. Kehitys kun alkaa useimmiten siellä, missä mukavuusalue loppuu.

“Olen niitä ihmisiä, joilla ei yksinkertaisesti ole fyysistä tasapainoa. Jo pelkkä yhdellä jalalla seisominen on haastavaa. Sen takia tämä oli juuri se suunta, johon minun polkuni piti johtaa. Uuden-Seelannin jälkeen olisi ollut helppo jatkaa juoksemista. Ajattelin kuitenkin että vaikka juoksen, en halua jumiutua juoksijan identiteettiin. Halusin ulos mukavuusalueelta ja jälleen oppijan rooliin”, sanoo Lahti.

Länsimaissa epäonnistumisen ympärille on rakennettu häpeän kulttuuri. Pelko epäonnistumisesta toimii jo lähtökohtaisesti esteenä tekemiselle ja yrittämiselle. Vaatii nöyryyttä kehittää itseään ja altistua sille mahdollisuudelle, ettei lopputulos olekaan halutun kaltainen. Vaan onko itse tekeminen sittenkin tulosta tärkeämpää? Lahti kertoo pitävänsä kiinalaisesta tekemiseen tarttumisen kulttuurista. Siellä asioita lähdetään tekemään sen sijaan, että niiden tekemistä suunniteltaisiin ja filosofoitaisiin ensin loputtomiin. Tässäkin on haasteensa, mutta ideassa on puolensa.

“Kannattaako epäonnistumista pelätä, jos se muodostuu esteeksi tekemiselle? Haasteisiin on kätketty se ihmeellinen voima, joka meissä kaikissa on. Emme usein voi valita haasteitamme, vaan ne tulevat eteemme. Me joko olemme valmiita käsittelemään niitä, tai sitten emme ole. Niin tai näin, oppikokemus on taattu.” 

Toisille kipurajoilla tasapainottelu tuo mielihyvää, toiset taas pyrkivät rakentamaan elämänsä visusti kipukohtia vältellen. Lahden mielestä epämukavuuden ja omien pelkojen kohtaaminen on kuitenkin välttämätöntä, jos haluaa kasvaa kohtaamiaan haasteita suuremmaksi.

“Kipua, pelkoa tai fyysistä epämukavuutta ei voi välttää. Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki on hetkellistä. Sen muistaminen mahdollistaa haasteisiin tarttumisen uudelleen ja uudelleen. Yksi asia mikä ei ole hetkellistä on se, että unohdamme kivun ja epämukavuuden olevan hetkellistä.”

hires_IMG_1069

Näkökulmakysymyksiä

Aamu oli kylmä ja eleetön. Tähyilin vuorille ikkunastani, joka oli pääosin jään peittämä. Sydäntä mylläsi yksinäisyyden tunne ja tunteet puristuivat lopulta kyyneleenä silmäkulmaan. Painoin käteni vanhaa patteria vasten etsien lämpöä. Edessä olisi kuusi tuntia harjoittelua ja koko viikko, joka oli vasta aamussa. Kehoni joka sopukkaa kolotti ja tuo hellittämätön kolotus kiipesi ylös mieleni tikapuita. Se kuiskasi, että sinusta ei ole tähän. Huokasin sisäänpäin ja ajattelin, “Kiina. Pitikö tännekin nyt tosiaan tulla.”
Huonekaverini tuli luokseni ja halasi kysymättä mitään. Kerroin miltä tuntuu ja sanoin, että en tiedä miten selviän tästä päivästä. Hän hymyili ja sanoi: “Sinä pystyt siihen. Ajattelepa mitä teit viime vuonna tähän aikaan. Tänään sinun ei ainakaan tarvitse juosta 50 kilometriä rakot jaloissasi.” Purskahdimme molemmat nauruun! Katsoin häntä nauruntirskahduksiksi muuttuneiden kyynelien takaa ja virnistin.

Ihminen hakee tekemiselleen aina perspektiiviä. On hyvin tapauskohtaista mihin toimiaan kannattaa missäkin hetkessä suhteuttaa. Joskus kilpailutilanteessa voi olla hyväksi hakea kirittäjiä oman tekemisensä ulkopuolelta. Toisaalta taas hyvin harvoin tiedämme, mitä toisen ihmisen sisäisessä maailmassa oikeasti tapahtuu. Muihin vertaileminen luo tällöin itselle epäedullisen illuusion.

”Miksi meidän pitää kylvää ympärillemme harhauttavaa mielikuvaa siitä, että olisimme valmiita? Toisesta suunnasta katsottuna se saa kaikki muut epäilemään omia kykyjään. Työympäristö on hyvä esimerkki. Näet ympärilläsi kiiltäviä haarniskoja, mutta et voi tietää mitä niiden sisällä on. Tällöin näkee itsensä helposti himmeämmässä valossa”, sanoo Lahti.

Palaute tulee usein ulkoapäin, ihmisen kehitys taas lähtee sisältä käsin. Itsensä kanssa kilpaileminen on siis terveellinen tapa seurata omaa kehitystään, vaikka hyvää palautetta tavoittelisikin. Sisäinen voima ei ole yksiselitteinen asia, jota joko on tai ei ole. Kykyämme käyttää voimavarojamme määrittää hyvin pitkälti se, miten kokonaisvaltaisesti olemme onnistuneet kehittämään itseämme ja soveltamaan sitä käytäntöön.

”Avaimet oppimiseen löytyvät itsestä ja kehitys kasvaa sisältä käsin. Teoriaa voi opetella vaikka kuinka paljon, mutta vasta kokemus synnyttää lopulta muutosta ja aiheen todellista hallintaa. Oikopolkua onneen ei ole, halu kehittyä on elinikäinen sitoumus. Toivoisin, että ihmiset olisivat enenevässä määrin uteliaita oman elämänsä epävarmoja rajapintoja kohtaan. Mitä saavutamme sisällämme, näkyy muutoksena myös ympäröivässä maailmassa”, Lahti kertoo.

hires_IMG_0505

Armo on lempeyttä itseään kohtaan

Yksi merkityksellisimmistä kasvun ja henkisen kypsyyden hetkistä matkallani on liittynyt rohkeuteen olla itselleni lempeä. Ymmärsin tänään, että minun on usein niin paljon helpompi ylittää itseni tiukan paikan tullen ja olla ’kova mimmi’ kuin armahtaa itseni. Muistaa, että Emilia joka juoksee ultramaratkoja tai lähtee Kiinaan on yhtä arvokas kuin se, joka ottaa koko päivän vapaata treeneistä. Näyttävät suoritukset validoidaan usein isoon ääneen elämän areenoilla, kun ne usein syvällisimmät rohkeuden hetket käydään oman sydämen hiljaisella näyttämöllä. Niiden ainoa todistaja olen usein vain minä itse. Rakentava sisu, joka mahdollistaa elämän jatkuvuuden pitkällä tähtäimellä tarvitsee perustakseen armollisuuden itseä (ja muita) kohtaan.

Suomalainen sisu mielletään helposti jääräpäisyydeksi ja uppiniskaisuudeksi. Varsinkin populäärinä käsitteenä se pyrkii menemään läpi harmaan kiven ja usein sieltä, missä rima on viritetty kaikkein korkeimmalle. Jatkuva todennäköisyyksiä vastaan taisteleminen koituu hyvin usein vahingolliseksi itsellemme ja ympäristölle. Sisäinen energia on työkalu, jota voimme oppia käyttämään hyödyksemme. Sen syvin olemus ei ole kuitenkaan pelkkää eteenpäin menemistä. Pitää kysyä miten menemme sinne minne menemme?

”Sisukkuuden pitää hengittää reaaliajassa ja meidän tulee toisinaan päivittää toimintamme muuttuneiden tilanteiden mukaan. Kehittyminen ei voi olla pelkkää läpi puskemista, vaan pitää reflektoida myös seurauksia. Mitä hyvää siitä seuraa, jos nyt menen tuosta läpi. Tai toisaalta, mitä negatiivisia ja hajottavia seurauksia siitä on”, sanoo Lahti.

Matka rakentavaan sisuun liittyy hyvään itsetuntemukseen ja se on kutsu ennen kaikkea oman itsensä rehelliseen kohtaamiseen. Ihmisten osaaminen ja jaksaminen venytetään usein äärirajoille ja jopa sen yli. Nykyaika suorastaan altistaa ylikuumenemiselle ja rehentelemme sillä, kuka on kiireisin. On osattava tunnistaa hetket, milloin rajat ylittyvät rakentavalla, ja milloin taas hajottavalla tavalla. Itselle on osattava olla lempeä, sillä sisunkaan kuminauha ei kestä loputtomiin.

”Rakentava sisu on notkeaa, ei jäykkää. Parhaimmillaan se on sitä, että pystyy seisomaan juurtuneena vastoinkäymisissä, mutta kykenee myös liikkumaan sen tuulen mukana. Toisinaan vaatii paljon enemmän sisua kääntyä kannoillaan ja vaihtaa suuntaa, kuin puskea tuulta päin”

hires_IMG_0434

Tasapainoilua

Juuri pehmeyden ja lujuuden välinen tasapaino on yksi suurimpia henkilökohtaisia kehityskohteitani. Liika voima muuttuu taolaisuuden periaatteen mukaan itsensä tuhoavaksi kovuudeksi, joka kääntyy itseään vastaan. Sama periaate näkyy liian sisun kanssa. Minun on voitava olla rohkea ja luja, mutta osoitettava itseäni ja muita kohtaan pehmeyttä ja rakkautta, jotta olemassaoloni olisi rakentavaa eikä rikkovaa. Tuon elämää vaalivan, virtailevan ja joustavan feminiisisen energian vastinpari on maskuliininen energia, jonka ydin on väkevässä eteenpäin menevyydessä ja aloitteellisuuden räjähdysvoimassa. Näiden kahden, tulen ja veden - järkähtämätömyyden ja joustavuuden välinen tanssi on se tanssi, jonka askeleet haluan oppia ja miksi tulin Kiinaan.

Itämaisen filosofian mukaan avain ihmisen hyvinvointiin ja menestykseen on ennen kaikkea tasapainon löytämisessä. Tunnettu yin ja yang kuvio symboloi taolaisuudessa juuri sitä, että kaikella on täydentävä vastinparinsa. Ne eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan ylläpitäviä voimia. Ne tuovat toisiinsa täyttymystä ja ovat olemassa suhteessa niiden välillä vallitsevaan tasapainoon. Yin ja yang on puhutellut Lahtea kovasti.

”Olen itse päässyt tekemään matkaa kohti tasapainoisempaa suhdetta omaan sisäiseen voimaani. Elämä pyörähtää helposti kovaan tekemiseen, jolla voi saada arvostusta ulkopuolelta. Se ei kuitenkaan kulje käsi kädessä sisäisen täyttymyksen kanssa.”

Haasteena omien henkisten voimavarojen käyttämisessä on löytää tasapaino kovan ja pehmeän energian välillä. Pehmeät arvot ovat maailmassa jatkuvasti enemmän esillä, mutta niitä ei aina osata nähdä niiden tärkeyden mukaisessa asemassa. On voitava olla avoin ja pehmeä. Emme kuitenkaan voi jatkuvasti kulkea suojaus täysin alhaalla, sillä se voi koitua kalliiksi. Taolaisuuden mukaan meidän tulee ymmärtää mitä on lujuus (yang), jotta voimme elää tasapainoisesti pehmeässä (yin), ja toisinpäin.

”Tasapainosta tässä kaikessa on kyse. Jotta voi kokonaisvaltaisesti nauttia valosta, täytyy tuntea myös pimeä”, sanoo Lahti.

Itsensä kehittäminen on elämänmittainen matka, josta ei kirjekursseilla tai avaimet käteen-ratkaisuilla selviä. Kaikkien ei tarvitse juosta tuhansia kilometrejä tai muuten asettaa itseään ääriolosuhteisiin. Arkinen päivä tarjoaa lukuisia pieniä haasteita, jotka voivat toimia kasvualustana kehitykselle ja raja-alueiden tutkimiselle. Elämänkoulusta saa valmiin papereita, joten kiire ei ole mihinkään. Tärkeintä on muistaa, että jokaisen matka on täysin omanlaisensa. Tavoitteita saa henkilökohtaisessa kehityksessä olla ja jopa täydellisyyteen voi pyrkiä, kunhan pitää mielessä, että sellaisia asioita kuin ”valmis” tai ”täydellinen” ei ole olemassakaan. Näiden sanojen takia kuminauhat usein katkeilevat. Viisaus löytyy niin oman voiman, kuin tuon voiman rajojen tuntemuksesta.
Boutique_magazine_2_web