Spinnovan listautuminen – vastuullinen vaihtoehto vaateteollisuuteen

Spinnovan listautumisanti ylimerkittiin odotetusti, minkä vuoksi yleisö- ja instituutioanti keskeytettiin ennenaikaisesti. Spinnova saa listautumisannista noin 115 miljoonan euron bruttovarat, jolla sen odotetaan investoivan kasvustrategiansa mukaisesti esimerkiksi SPINNOVA®-kuidun tuotannon laajentamiseen.

Vaateteollisuus on maailman toiseksi saastuttavin teollisuudenala. Siksi Spinnovan listautuminen on merkittävä askel kohti ympäristöystävällisempää tulevaisuutta. SPINNOVA®-kuidun tuotannon hiilidioksidipäästöt ovat noin 65 prosenttia pienemmät ja vedenkäyttö 99,5 prosenttia pienempi kuin puuvillan tuotannossa. Perinteisen puuvillan ohelle Spinnovan disruptoiva teknologia tarjoaa tekstiilimarkkinoille houkuttelevan vaihtoehdon, kun kuluttajien tietoisuus ekologisuus- ja vastuullisuusasioissa voimistuu jatkuvasti.

Spinnova on vasta siirtymässä tuotteensa kaupallistamiseen ja on tämän vuoksi vielä liiketoiminnallisesti alkutekijöissä. Yritys on vasta saanut valmiiksi tutkimus- ja kehitystyön omaan kuituunsa liittyen. Merkittävää kaupallista potentiaalia tuotteella kuitenkin on, sillä yritys on jo solminut Adidaksen sekä H&M-konsernin yhteistyökumppaneikseen. Spinnovan osakekurssi on raketoinut listautumisensa jälkeen. Kurssi on ylittänyt jo 11 euron rajan ja tarjonnut listautumiseen osallistuneille yli 44 prosentin tuoton kahdessa pörssipäivässä.

Lue lisää täältä >>

27.7.2021

spinnova_logo_01

Finlandia 2030 -rahasto

Digitalisoituvat palvelut, tuoteinnovaatiot, uusi teknologia ja maailman väestön varallisuuteen ennakoidut muutokset mullistavat monia toimialoja. Se tarkoittaa huikeita mahdollisuuksia kasvavilla liiketoiminta-alueilla toimiville yrityksille. Monet tulevaisuuden voittajista tekevät jo tänään vahvaa liiketoimintaa.

Rahastosivuille >>