Mitalisadetta Rukalla

Finlandia tukee Tahkon alppikoulun nuoria lahjakkuuksia kohti menestystä. SM-kisoista Rukalta tuli useita mitaleita.

Rukalla kisattiin 8.-10.4. pujottelun SM-mitaleista sekä nuorten että yleisissä sarjoissa. SM-kisat aloitettiin perjantaina nuorten alle 18- ja 21-vuotiaiden SM-pujottelulla. Janina Mäkinen nappasi kultaa naisten U21-sarjassa ja miesten U18-sarjassa Jose Partanen pujotteli SM-pronssia. Lauantaina oli jaossa yleisen sarjan pujottelumestaruudet ja siinä parasta vauhtia pisteli Riikka Honkanen voittaen SM-hopeaa.

Sunnuntaina tiiviin viikonlopun huipensi huippujännittävä paripujottelun SM-kisa, jossa Riikka Honkanen (kuvassa alla) voitti naisten paripujottelun Suomen mestaruuden, joka oli hänen ensimmäinen Suomen mestaruutensa yleisessä sarjassa.
IMG_1388 
Vastaavasti miesten SM-pujottelussa podiumilla olivat entiset Tahkon alppikoululaiset vahvasti edustettuina Arttu Niemelän ottaessa SM-kultaa ja Joonas Räsän en SM-pronssimitalin. Niin ikään Tahkolta maailmalle lähtenyt ja tänä vuonna maailmancupissa pisteitä napsinut Eemeli Pirinen laski kakkoslajissaan hienosti neljänneksi. Paripujottelussa miesten puolella Joonas Räsänen vuorostaan laski Suomen mestariksi Artun joutuessa tyytymään tällä kertaa pronssimitaliin.

Menestystä myös maailmalta

Riikka Honkanen on tänä talvena saavuttanut kaiken kaikkiaan upeita tuloksia. Nuorten maailmanmestaruuskisojen suurpujottelussa Venäjällä Riikka laski hopealle ja nuorten talviolympialaisten paripujottelussa Norjassa yhdessä Sampo Kankkusen kanssa pronssille paripujottelun joukkuekilpailussa. Seuraavaksi alppikoululaisilla on suuntana Ylläksen vauhtiviikko, jossa ratkotaan loput SM-mitalit.

Finlandia onnittelee nuoria urheilijoita hienosta menestyksestä!