Osakerahastoillamme erinomainen tuotto alkuvuonna

Maailmantalouden kasvunäkymien parantuminen on jatkunut alkuvuonna 2017. Erityisesti Euroopan talouskasvu on yllättänyt markkinat positiivisesti. Pitkästä aikaa myös Suomessa talouden nähdään kasvavan tänä vuonna jopa yli kahden prosentin kasvuvauhtia viennin vetäessä muun muassa laiva- ja autoteollisuudessa vahvasti. Myös kuluttajien luottamus omaan talouteen on Suomessa noussut loppukevään aikana korkeimmalle tasolleen yli kymmeneen vuoteen. Talouskasvun kiihtyminen on parantanut yritysten tuloksia, mikä on omalta osaltaan näkynyt nousevina osakekursseina.

Osakerahastojemme alkuvuosi on sujunut erinomaisissa merkeissä maailman talouden kasvun kiihtymisen tukiessa kasvua hakevien laatuyhtiöiden osakkeiden kurssikehityksiä. Finlandia Laatuyhtiöt -rahaston arvo on noussut 10,4 prosenttia ja Finlandia 2030 -rahaston arvo on noussut 11,1 prosenttia alkuvuonna (31.12.2016 – 9.8.2017), kun osakemarkkinoiden yleistä kehitystä seuraavan MSCI Maailma Tuotto -indeksin arvo on noussut euromääräisesti 1,9 prosenttia alkuvuonna (31.12.2016–9.8.2017). Osakerahastomme ovatkin olleet kärkisijoilla kansainvälisessä rahastovertailussa omassa rahastoluokassaan.

Osakerahastojemme alkuvuoden kehitys (prosenttia, 31.12.2016 – 9.8.2017)

Finlandia Group_rahastoraportti_1
Osakerahastojen maailmanlaajuinen tuottovertailu* 

Sija

Rahasto

Tuotto vuoden alusta (9.8.2017 mennessä)

1.

Morgan Stanley Investment Funds Global Advantage Fund

13,6 %

2.

Odey Allegra Developed Markets Fund

12,9 %

3.

UBAM Global Equity Sustainable Growth

11,3 %

4.

Finlandia 2030

11,1 %

5.

UBS Strategy Fund - Equity

10,5 %

6.

Finlandia Laatuyhtiöt

10,4 %

7.

Handelsbanken Global Teema

10,3 %

8.

Goldman Sachs Global Millenials Equity Portfolio

10,2 %

9.

Legg Mason ClearBridge Global Equity Fund

9,2 %

10.

Swedbank Robur Globalfond

8,3 %

Rahastoluokassa globaalisti yhteensä 635 rahastoa/rahastosarjaa.

Lähde: Finlandia, Morningstar 10.8.2017

 

*Morningstarin rahastoluokka ”Maailma suuryhtiöt sekatyyli osakkeet”


10.8.2017

Juuso-kenkkila-kuva-ja-yhteystiedot-2