Adobelta jälleen ennätystulos

Adobe raportoi 13:tta kertaa peräkkäin markkinoiden odotuksia paremman osavuosituloksen perjantaina markkinoiden sulkeutumisen jälkeen. Myös liikevaihdon kasvu ja ohjeistus seuraavalle osavuodelle ylittivät markkinoiden odotukset. Yhtiön liikevaihto, tulos ja kassavirta nousivat uusiin ennätyksiin ja myös osakekurssi nousi jälkipörssissä nelisen prosenttia, uusille ennätystasoille.

Yhtiön liiketoiminta on tällä hetkellä hyvässä myötätuulessa digitaalisen sisällöntuotannon kasvaessa muun muassa sosiaalisen median kasvun myötä kovaa vauhtia. Yhtiön uudet pilvipohjaiset kuukausimaksuihin perustuvat palvelut kasvavat kovaa vauhtia ja parantavat yhtiön kannattavuutta samalla nopeasti.

Adoben käyttökatemarginaali oli noin 18 prosenttia muutama vuosi sitten vuonna 2014, mutta analyytikot odottavat tämän vuoden käyttökatemarginaalin yltävän jo 40 prosentin tasolle samaan aikaan, kun liikevaihdon kasvun jatkuu yli 20 prosentin tasolla. Yhtiön monopoliasema ammattimaisessa digitaalisessa kuvankäsittelyssä on vain vahvistunut viime vuosina, mikä sekin lupailee hyvän tuloskehityksen jatkumista tulevina vuosina.

Osakkeen arvo on noussut euromääräisesti yli 30 prosenttia siitä, kun Laatuyhtiöt-rahasto osti osaketta noin puolisen vuotta sitten.

16.3.2017

Adobe_post

Finlandia Laatuyhtiöt -rahasto: TUNNETUT MENESTYJÄT

Omien alojensa johtavilla yrityksillä on tunnetut brändit, halutut tuotteet ja uskollinen asiakaskunta. Uskomme, että monilla näistä yrityksistä on paitsi vahvat näytöt takanaan, myös merkittävät kasvunäkymät edessään. Globaalit megatrendit ennustavat, että maailman kulutuskykyinen ja laatutietoinen väestö kasvaa lähivuosikymmeninä miljardeilla ihmisillä.

Rahastosivuille >>